Strand

Strand, teatterivalaistuksen innovaattori jo 100 vuotta, syntyi Lontoon teatterialueella vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan alussa. Sähköisen teatterivalaistuksen etulinjassa aina seisonut Strand on suorittanut vuosikymmenten saatossa suuria teknisiä harppauksia – 1990-luvun tietotekniikan vallankumouksen aikana Strand loi ensimmäiset digitaalikonsolinsa ja ohjelmistopohjaiset ohjausjärjestelmänsä – suorat esi- isät järjestelmistä, jotka ohjaavat nykypäivänä erittäin kehittyneitä, energiatehokkaita LED-valaisimia.

Ylpeänä menneisyydestämme, mutta nykypäivässä kiinni, jatkamme korkealaatuisten tuotteiden kehittämistä, joiden avulla pystymme vastaamaan modernin teatterin, elokuvan ja TV: n, samoin kuin teemoitettujen ympäristöjen ja arkkitehtuurin valaistusvaatimuksiin.

Philips Lighting erosi emoyhtiöstään Royal Philipsistä vuonna 2015, ja nimettiin uudelleen 2019 Signify- tuoteperheeksi. Strand ja maailmankuulu Vari-Lite saivat takaisin itsenäisen tuotemerkin asemansa, ja Signify on edelleen vahvasti sitoutunut uudistamaan ja tukemaan luovien taiteilijoiden visioiden toteutumista maailmanlaajuisesti.

Uusi Strand Acclaim LED -teatterivalaisinperhe sopii täydellisesti pieniin ja keskisuuriin teattereihin sekä studiotiloihin.

Yli sadan vuoden teatterivalaistusosaamisen pohjalta Strand Acclaim LED -sarja on täydellinen teatterivalaisimien valikoima, joka on suunniteltu tarjoamaan maksimaalinen suorituskyky pienemmissäkin teatteritiloissa.

Lue lisää

Tuotevastaava

Esa Kyllönen

+358 40 556 3765

esa.kyllonen [a] electrowaves.fi